Jumaluuden olemus

Minulle on aina ollut selvää, että Jumala on olemassa. Kun aloin ajatella asiaa kristinuskon määritelmää laajemmin minun piti mietiskellä ja selvitellä itselleni minkälaiseen korkeampaan voimaan uskon. En halunnut jakaa ajatuksiani tai perehtyä mihinkään kirjallisiin lähteisiin aluksi. Olin niin kauan uskonut niin kuin minulle oli kirjasta opetettu. Nyt halusin luoda ensin oman henkilökohtaisen intuitiivisen näkemykseni jumaluuden olemuksesta. Mietiskelin saunanlauteilla ja yksinäisillä kävelylenkeillä.

Ei oikeastaan ollut kovin vaikeaa. Tiesin, että Jumala on olemassa. Tuntui paljon selkeämmältä, että jumaluuudella on maskuliininen ja feminiininen puolensa, joten Isä Jumala ja Äiti Maa ovat luontevia ilmauksia sanoittaa käsitystäni jumaluudesta. 

Luonto on minulle pyhää. Mykistyn usein luonnossa. Siinä on jotain sanoinkuvaamattoman, no, pyhää. En parempaa sanaa keksi. Luonto on minulle kirkko. Siellä hengitän ikiaikaisuutta. Siellä kiitän ja ylistän. Uskon, että ajan kuluessa tulen kokemaan yhä syvempää yhteyttä puihin, kiviin, metsään. Metsään mennessäni kiitän kun saan tulla ja lähtiessäni kiitän kun sain käydä.